Ain Sophin maineen suhteessa sen musiikillisesti heikkoon ulosantiin ymmärtää oikeastaan vasta tajutessaan että yhtye on ollut aktiivisesti mukana (post-)industrialin keskeisissä kuvioissa jo yli 20 vuotta. Tämäkin kiekko on uusintapainos vuonna 1990 ilmestyneen kasetin vuoden 1992 CD-versiosta. Se on hyvin hajanainen kokonaisuus, jonka jokainen idea on tehty muualla paremmin. Laulu on kehnoa ja pahasti italialaisittain murtavaa, oli kieli mikä tahansa.

Selvimmin tämä kaikki näkyy Taikahuilun tekstiä lainaavassa kappaleessa Hand in Hand, jossa on onnistuttu tavoittamaan kaikki neofolkin pahimmat kliseet (aksenttinen saksankielinen "laulu" vanhan tekstin pohjalta, epävireisesti soitettu yksinkertainen melodia - pelkällä syntetisaattorilla! - yms.) Muut kappaleista ovat joko kuin mitäänsanomattomia täytekappaleita jotka on ansaitusti pudotettu pois oikeasti hyviltä neoklassisilta levyiltä (esim. vertailua L'Orchestre Noirin upeaan Eleven-albumiin ei voi välttää) tai sitten ei-niin-kekseliästä sekoitusta neofolkista ja kikkelijatsista. Ainoa myönteinen yllätys on levyn avaava V Chiave Di Enoch, joka on kuin köyhän miehen painos Current 93:n Thunder Perfect Mind I:stä. Toimiva mutta ei erityinen.
Tässä on oikeasti niin huono levy että se on jo hyvä. Itse ainakin tulen kaivamaan tämän vielä monta kertaa hyllystäni piristämään viinanhuuruisia illanistujaisia. Jos halvalla jostakin tämän saatte, mikä ei ole lainkaan mahdotonta, sillä Elfenblut-yhtiö kauppasi tätä aktiivisesti metallipiireihin, ostakaa pois.
Loistava muistutus siitä miten heikoilla kantimilla neofolkia voidaan tehdä. Ehdoton kalkkunaklassikko.

Jiituomas