Neljännellä kokopitkällään Amber Asylum jatkaa omalaatuisen musiikin tuottamista. Tai ehkä äänimaisema kuvaisi sisältöä parhaiten, siinä määrin hämyisä tekele The Supernatural Parlour Collection on. Olin juuri toteamassa itsekseni, että bändi ei varmuudella tule koskaan saavuttamaan listasuosiota, mutta perehtyminen lehdistö-
tiedotteeseensa osoitti hämmästyksekseni muuta.

Nimittäin pari aikaisempaa julkaisua on noteerattu (Amerikassa?) New Age Voice-radion charteissa. Saavutus se on tuokin… Syy siihen miksi en usko listamenestykseen ei johdu epäuskosta bändiä kohtaan, päinvastoin, vaan siitä että heidän musiikkinsa ei todellakaan kosiskele valtavirtaa. Amber Asylum esittää ajattomia melodioita kuvatakseen melankoliaa, jonka alkulähde virtaa rakkauden menetyksen ja yksinäisyyden merestä. Musiikki kutoo kauniisti akustisista ja elektronista elementeistä ympärilleen syvällisiä mietteitä, jotka saavat kuuntelijan hyvin keskittyneeseen mielentilaan ja tämän tuntemaan ajan pysähtyneen, kunnes… Siis kunnes herätys tähän hetkeen tapahtuu viimeisen kappaleen oudon tuttuihin alkutahteihin. Ja tämä kappale on Black Sabbath (arvaa alkuperäinen esittäjä…) naispuolisilla vokaaleilla. Ei aivan yleinen cover-valinta ambient/experimental-yhtyeellä, joten vaikutelma on mykistävä. Erikoinen valinta todellakin!

Amber Asylumin kantavimmista voimista Kris Force (kitara, viulu, vokaalit) vaikuttaa muuten myös paremmin tunnetussa yhtyeessä Neurosis, jonka kanssa yhteistyötä on tehty enemmänkin (mm. Steve von Till vieraili viime levyllä kitaransa kanssa).

Verrattaessa tätä tuoreinta levyä edelliseen, on tuo Songs of Sex and Death-albumi vieläkin kokonaisvaltaisempi sukellus mielen syvyyksiin ja säilyy edelleen ylittämättömänä aivolohkojen perimmäisten sopukoiden kutittelijana. Ei The Supernatural Parlour Collection huono levy ole, mutta enemmän olin odottanut.

Kimmo Niukko