Archon Satani - Of Gospels Lost and Forsaken

Aikaa sitten lopettanut Cold Meatin alkuaikojen klassikkoyhtye Archon Satani heittää tässä viimeiset hyvästit faneilleen sekä tuo uudemmille alan harrastajille tuulahduksen menneisyydestä. Kyseessä on tupla-CD, joka sisältää sekä alkuajan harvinaisuuksia että hyllyjen pohjalta löytynyttä julkaisematonta materiaalia vuosilta 90-93. Ensimmäinen levy on nimeltään Lost ja se sisältää materiaalia Beyond All Thee Sickness:iltä, Dimensions of a Coffin:ilta sekä Andromeda:lta, toinen taas kantaa nimeä Forsaken ja sisältää ennen kuulematonta materiaalia. Minä en kuitenkaan kykene niitä erottamaan toisistaan.

Artisti: Archon Satani
Formaatti: 2CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2002
Kokonaiskesto: 56:16 + 54:46
Kappaleita: 7 + 10

Dark ambient genrenä on tehnyt aikamoisia harppauksia 90-luvun alusta ja nykykuuntelijalle tämä on toteutukseltaan erittäin karua. Lähes kaikki kappaleet tuntuvat koostuvan metalliputken hakkaamisesta, ulinasta ja elokuvasampleista. Jotkut kappaleet, kuten Heavenly Inoculation I ja II  vetoavat minuun oikeilla hetkillä onnistuneilla rituaalisilla hautajaistunnelmillaan, mutta katoavat liian helposti massaan. Lähes kaksi tuntia monotonista putken kolistelua ei vaan enää tepsi, olkoonkin että tällä materiaalilla on yhdessä BDN:n, In Slaughter Nativesin ja Deutsch Nepalin kanssa oltu luomassa koko Ruotsi-sceneä. Se, ja todella komeat tekonahkaiset kultapainatetut kannet ovat tämän levyn kaksi suurinta meriittiä. Pienempi annos olisi ollut tyylikkäämpi kokonaisuus.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot