Ensimmäinen tuntuma lappeenrantalaisen Republic of Desiren demosta on hämmennys. Herrat tekevät tehokasrytmistä teollisuusmetallia vahvasti Strapping Young Ladin ja Godfleshin hengessä. Molempien vaikutteet on poimittu sinällään harkiten (erityisesti SYL on osattu lainata todella maukkaasti levyn avausraidalla), ja tavara rullaa hyvin niin kauan kun keskitytään vain yhteen tyyliin. Ongelmia kuitenkin tulee heti kun elementtejä yritetään sekoittaa. Fuusion sijaan syntyy ristiriita, jossa kuulija ei enää osaa päättää mihin keskittyä. Livenä paketti luultavasti toimisi paremmin kuin näin tiiviillä kiekolla.

Teknisellä puolella on paljon hyvää. Kitarakuviot ovat hyvin iskeviä, ja konetausta erityisesti introissa tarraa tehokkaasti kiinni. (Toisaalta juuri tuo toimivuus tehostaa heikompien kohtien ärsyttävyyttä.) Levyn mielenkiintoisimmat osuudet ovat silti tuon kaiken ulkopuolelta. Mukana on nimittäin kaksi varsin kokeellista raitaa, Aphex Twin -henkinen Locust ja levyn nimetön rytminoise-bonusbiisi joka muistuttaa paljon MZ.412:n vahvimman luomiskauden tuotoksia. Republic of Desiressa on selvästi paljon potentiaalia, erityisesti kun huomioidaan kuinka harva porukka tässäkään maassa jaksaa konemetallia veivata. Myös sävellyspuoli on varsin hyvin hallussa, kaivaten ehkä vain sen muistamista ettei kaikkia ideoita kannata pakata samaan biisiin. Sovituksissa olisi niiden sijaan silti vielä paljon hiottavaa, niin että purevimmat osat saadaan esiin ja puuroutuminen katoaa. Erityisesti Godflesh-veikutteita edustavan rytmitetyn ärinän saumaton sekoittaminen muuhun materiaaliin kaipaa paljon työstöä.
Yleistä energisyyttä ja suoraa raivoa on jo paljon, mutta toistaiseksi se kohdistuu vielä musiikin tehoa vastaan, ei sen eduksi.

Jiituomas