Salakapakka Sound System - Kallokontrolli

Suomen luultavasti itsekriittisin eksperimentalisti Marko Vierikko on saanut valmiiksi jälleen yhden "demon", tässä tapauksessa kahden levyn mittaisen. Kuten jo aikaisemmilla kerroilla, tarjolla on ensiluokkaista kokeellisuutta, elektroakustiikasta rujoon noiseen, laadulla jota ei kukaan muu kuin artisti itse pitäisi demotasoisena. Kallokontrollin ainoa varsinainen ongelma on sen sillisalaattimaisuus: raitojen tyyli pomppii lajista toiseen. Sekä vahvoja raitoja että heikompia löytyy useista tyyleistä, ne selkeästi parhaat, The Death of Neda Agha-Soltan, teknorytminen Standing in the Shadows of Mediocrity ja Winterkälte-mittoihin nouseva Springtime kills me tosin ovat kaikki sitä kaikkein rytmikkäintä laitaa.

Artisti: Salakapakka Sound System
Formaatti: 2 CD-R
Levy-yhtiö: omakustanne
Julkaisuvuosi: 2009
Kesto: 59:51+63:29
Kappaleita: 11+13

Kaikkein heikoimmat («Наши» (Vladimir the Impaler mix) ja Bitch Vomit) puolestaan edustavat junnaavaa, suhteellisen minimalistista perusnoisea. Äänen laatu on erinomainen kautta linjan, ja raidat pääsevät siksi oikeuksiinsa niin huonoilla kuin todella hyvilläkin kaiuttimilla, mikä on näin hajanaisen kokeellisuuden kohdalla hyvin oleellinen asia. Lisäksi seassa on todella kiehtovia ideoita, esimerkiksi riisuttu Anorexia Help Line 666 on omaperäisintä kuulemaani experimentalia pitkään aikaan, vaikka ei aivan täysi timantti olekaan. "Kuin aggressiivista Verdeä" olisi lähin luonnehdintani (joka myös pätee Vierikon kappalenimivalintoihin). Levyn pakkaukseen käytetty hiekkapaperi-mutteri -viritelmä on myös melkoinen tempaus: toisaalta se on mukavasti tavallisuudesta poikkeava, toisaalta sille on pakko keksiä muotoon leikattu pussi, jotta se ei haavoita vieressään olevien kiekkojen kuoria.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Finland’s probably most self-critical experimentalist, Marko Vierikko, has gotten out one more "demo", this time a two-disc long one. As before, he offers first-rate experimental music, ranging from electro-acoustics to hard noise, with a quality no one but the artist himself would call demo-level. The sole problem of Kallokontrolli is its pick’n’mix nature: The style of the tracks differs strongly from one to the next. Both strong and a bit weaker tracks can be found in all of the styles, but the very best - The Death of Neda Agha-Soltan, the techno-rhythmic Standing in the Shadows of Mediocrity and the Winterkälte-reaching Springtime kills me – are all from the most rhythmic category. Likewise, the weakest ones («Наши» (Vladimir the Impaler mix) and Bitch Vomit) are both representatives of quite minimalist basic noise.

The sound quality is great all through the album, making it play well in both cheap and very high-quality speakers. Given the nature of the music here, that is of rather high importance. In addition, there are some very fascinating ideas included: For example, the pared-down Anorexia Help Line 666 is one of the most innovative experimental pieces I have heard in quite a while, even if it’s not a true gem as a track. "Like aggressive Verde", if I had to give an analogy. (The same description goes for Vierikko’s choice of song names, too.) The sandpaper-and-bolt packaging of the discs is also quite a move: On one hand it’s refreshingly different, on the other, one has to make a custom bag for it, or it will ruin the covers of the albums next to it on one’s shelf.

At this level of quality, one should seek out a good publication channel rather than publish an endless stream of demos too few people get to hear.

Jiituomas