Varjosielun näytteillä esittäytyy selkeästi vielä demovaiheessa oleva yhtye. Sen musiikki on metallivaikutteista folkkia jota on tehty varsin rajallisin eväin. Kalpea:lla tyyli on kuin fuusio yksinkertaistettua Penitentia, Devil Dollia, Sopor Aeternusta ja Burzumin rääkymisiä. Yhdistelmä ei, suoraan sanoen, toimi lainkaan. Kitaraisemmalla, jylhemmällä ja loppua lukuunottamatta vähemmän metallisella Hiljaa alla hiiliveden -kiekolla tilanne on jossakin määrin parempi. Tekniset ja vokaaliset puutteet loistavat läpi selkeästi, mutta tilanne ei ole täysin lohduton: siellä täällä on pätkiä, jotka osoittavat että oikein hyvää melodiantajua on selkeästi olemassa, ja siksi voisi kuvitella että muutamien vuosien hiomisella Varjosielusta voisi tulla ihan toimivaa tavaraa. Nyt sillä on lähinnä vain viihdearvoa, sanan negatiivisessa merkityksessä.

Parantaa pitäisi ainakin laulua ja sovituksia, tehdä teksteistä huomattavasti vähemmän korneja ja lyhentää biisien ainakin kolmannekseen nykyisestä, ehkä enemmänkin. Tai sitten kasata niihin lisää eväitä. Toisaalta joitakin elementtejä on liikaa, eli ainakin Apulanta-tyyliin vedetyt lauluosat ja muutamat muut kiekumiset olisi syytä jättää ja keskittyä laulullisen linjan yhtenäisyyteen kikkailun sijaan.

Mallia kannattaisi etsiä vielä kauempaa metallista kuin nyt. Toistaiseksi ollaan tilanteessa jossa palaset ovat paitsi keskeneräisiä myös liian erillään toisistaan.

Jiituomas