Neljän vuoden viiveellä julkaistu, upeisiin propagandakansiin pakattu Gruntin ja Cloaman split osoittaa tarkalleen sen, miten kovatasoisista akteista on ollut jo vuosia sitten kyse. Tarkalleen hallittua rätinää, jonka päälle sekä soitetaan puhesampleja että huudetaan propagandaa. Tekstikatkelmat ovat pitkälti molemmille artisteille yhteisiä, mikä tuo tehokasta jatkuvuutta esittäjästä toiseen.

Kappaleilla on selkeä elinkaari, joskus ehkä hiukan liian pitkä, mikä tekee niistä muutakin kuin vain hälyä. Gruntin neljästä omasta kappaleesta aivan erityisen hyvin toimivat Belyi Smertz ja Valheen Jäljet. Jälkimmäisessä on itse asiassa niin vahva rytmi, että pelkästään lisäämällä bassotehoja siitä saisi kerrassaan mallikelpoista soitettavaa jopa johonkin Drum'n'Noise -tapahtumaan. Cloaman puolisko on taustaltaan hillitympi, mutta ei yhtään vähemmän intensiivinen. Sen ehdoton ykkönen on ensimmäinen kappale, Provokaattori, jossa propagandapuheen päälle huudetaan "provokaattori" -sanaa taktisesti valituilla hetkillä. Myös vaihtelevasisältöinen Valkoinen Kuolema on tehokas kokemus, erityisesti silloin kun sitä hallitseva sirinä ei peitä liikaa alleen. Tyyliltään levyn linjasta poikkeava, muita kappaleita myöhäisempi Salama on myös ehdottomasti kuulemisen arvoinen, kaunis fuusio laulumelodiaa ja metallista kolinaa. Albumin päättää sen hajanaisin ja samalla rajuin kappale, yhtyeiden yhteinen Punainen Lumi. Useista muista genren levyistä poiketen Valkoinen Kuolema - Belyi Smertz jää soimaan päähän vielä loputtuaankin, mikä on raskaselektroniikka-albumilta melkoinen suoritus. Yksityiskohtana mainittakoon, että (luultavasti käytetyistä taajuuksista johtuen) Gruntin osa kuulostaa selvästi paremmalta kuulokkeilla, mutta Cloaman kaiuttimilla kuunneltuna.
Todella kovan luokan esitys. Takautuva lisäykseni viime vuoden ehdottomasti parhaimpien levyjen listaan.

Jiituomas