Tämä tunnin mittainen paketti sisältää kaksi Haaren kappaletta, kaksi Gelsominan kappaletta, yhden Haaren Gelsominan materiaalista tekemän kappaleen ja yhden Gelsominan Haaren materiaalista tekemän kappaleen. Viimeksimainittu, Brazil, avaa levyn ja määrittää sen tunnelman artistien normaalien tyylien välille: tämä on noiseambientia joka on tehty raskaan noisen pauhulla. Molemmat artisteista ovat tunnettuja sävellystöidensä monimutkaisuudesta, ja tässä se korostuu entisestään.

Haaren vuoroilla soundimaailma ohenee ja rakenne korostuu vieläkin enemmän. Näin lyhyessä annoksessa Ilkka Vekka saa pienimuotoisesta tyylistään lopultakin irti sen mitä on tavoitellut jo aiemmilla albumeillaan: teoksellisen kaaren jossa häly muuttuu tarkkaan hallituksi maisemaksi. Levyn kaksi sooloraitaa ovat täysin erilaisia keskenään, mutta niissä on samaa hienostunutta voimaa. Erityisesti hämäävän tylsästi alkava 10-minuuttinen White Plague Nebula osoittautuu todella hienoksi kokonaisuudeksi kun sitä vain jaksaa seurata tarpeeksi kauan. Kun raita päättyy, lyö Pekka Perä-Takala saman tien lekalla päähän. Gelsominan soolo-osuuden avaus Touch the Monolith on sen verran suoraviivaista mutta ohutta äänivallia että ääniprofiili muuttuu totaalisesti. Puhdasta noisea, mutta ei täysin brutaalia sellaista. Muutoksia ja jatkuvuutta on täydellisessä tasapainossa. Sitä seuraava Crash Landing In Arizona Desert osoittautuu sen sijaan pettymykseksi. Se on vain tavallista "ihan hyvää" sävellettyä noisea huolimatta metallikolinaisesta lopustaan , ja selvästi sen alapuolella mitä Gelsominalta on totuttu odottamaan. Levyn päättävä Haaren Gelsomina-muokkaus The Breathing Planet onkin sitten taas ensiluokkaista kamaa. Se on hillitty ja monipuolinen mutta ei liian voimakas.
Tällä albumilla on toistaiseksi parasta Haarea mitä olen kuullut, ja melkoisen paljon todella hyvää Gelsominaakin. Näin ollen se on mielestäni erittäin oleellinen hankinta kaikille vakavan laatunoisen ystäville.

Jiituomas