Levyllinen varsin ohutta, kaoottista noisea. Ei tätä voi muuten kuvailla. Diskanttivoittoisia palasia, joista osa hallitsee, osa luo taustaa. Mistään ei saa juuri mitään kiinni, ehkä juuri siksi että kaikki tasot liikkuvat usein hyvin samoilla taajuuksilla. Silloin kun mukana on enemmän rakennetta, esimerkiksi jyrsivää toistoa, tulee heti parempi mieli, mutta sitä kestää vain muutamia sekunteja.

Kaikesta näkee, että kyseessä on silti hallittu sekasorto eikä esimerkiksi pelkkää sekoitussoftaan kaadettua kitaraa. Se ei silti tarkoita, että tästä olisi helppoa pitää. Musiikki, joka on kuin B-luokan remix-versioita 1950-luvun halvimpien scifi-elokuvien soundtrackeista ei ole sitä sujuvasti lähestyttävintä aineistoa, ja noisen ystävälle tällainen ohut tyyli vaikuttaa puolestaan teennäiseltä wanna-be taidemusiikilta. Kiekon sisältö on tehty ajatuksella, mutta se liikkuu hyvin abstraktilla tasolla, ja olisikin oikeastaan paremmin paikallaan esitettynä taidegalleriassa kuin painettuna levylle.

Tästäkin huolimatta on pakko todeta, että hajanaisemman noisen ystävät, varsinkin senkin "valtavirtaan kyllästyneemmät" pitänevät tätä luultavasti raikkaana tuulahduksena jotakin uutta. Heille tällä voi hyvinkin olla paljon annettavaa - varsinkin jos ostavat suoraan albumin kauniiseen puulaatikkoon pakatun "rajatun painoksen" (koko tuntematon), jossa on mukana kuusi ylimääräistä raitaa.

Minua tämä ei juuri lainkaan kosketa, eikä miellytä, mutta tiedän useita noisemiehiä joille tämä varmasti kolahtaisi erittäin hyvin - pois lukien viimeinen kappale, joka on täynnä typerää örinää ja pelleilyä. Valikoidun, erittäin valikoidun, yleisön herkkua, siis. Ja - suoraan sanoen - todellakin vain ja ainoastaan heidän.

Jiituomas

This is an album full of quite thin, chaotic noise. There is no other way to describe it. Treble-biased pieces, some of which dominate while others create background. There is nothing to which a listener can attach his attention, probably precisely because the elements move in mostly similar frequencies. As soon as there is more structure, such as grinding repetition, the mood lifts up, but that lasts just a few seconds.

Everything shows that it’s a controlled confusion and not just, say, distorted guitar run through a chaotic randomizer software. That, however, does not mean that this would be easy to like. Music which is like remixes of the soundtracks of the cheapest possible SciFI movies from the 1950s is not exactly easy stuff to approach, and for noise fans, the thin sound makes it all seem like pretentious wanna-be art noise. The contents of the album have been made with thought and precision, but it moves on a very abstract level, and would indeed be more at home played live in an art gallery than on a cd.

Nevertheless I must note that friends of splintered noise, particularly those who are bored with the "mainstream" of that genre too, will probably find this a breath of fresh new innovation. For those people, this album may indeed offer a lot, especially if they purchase its limited edition (number unknown), which comes packed in a beautiful wooden box and contains six more tracks.

For me this album does not really give anything, nor do I enjoy it. I do know a lot of noisemen who would, however, find it interesting – excluding the last track, which is just stupid grunting and foolery. This is a delicacy for a very select crowd. And, I want to emphasize, just for them.

Jiituomas