Terra Hyperborealle on koottu Tapio Kotkavuoren musiikillista tuotantoa vuosilta 1999-2000. Tyylilajina on improvisoitu synkkä ambient, jota hallitsee akustisesti luotu dronepinta. Kappaleiden rakenne on hyvin mattomainen, ja vaikka muutoksia onkin, ne eivät varsinaisesti vaikuta teosten etenemiseen. Periaatteessa kaikki toimii ihan moitteettomasti - tekninen puoli on kiistatta hallussa, melodiataustat muuttuvat kauniisti, yms. - mutta kokonaisuus jää hämmentävän tasapaksuksi. Koko ajan jää odottamaan kehitystä, jota ei tule, ja tämän levyn kohdalla tasapaksuus on selvä haitta, toisin kuin joillakin muilla ambient-albumeilla.

Massasta erottuu edukseen joitakin osuuksia, varsinkin loistava kellon käyttö Underground Tunnels -kappaleessa ja koko erinomainen 700 000 Years -raita. Heikoimmillaan levy on rehellisesti sanottuna tylsä, sekä Loki-soundisessa Underground Voicesissa että droneisemmalla Sowilolla. Valittu tyylilaji saa varsin väistämättä vertailemaan tätä mm. Rapooniin ja Lights in a Fat Cityyn, eikä Kotkavuori yllä kummankaan tasolle. Kun tähän kaikkeen liittyy se, miten paljon levyn kansitekstit keskittyvät kuvailemaan Kotkavuoren musiikin maagisia ulottuvuuksia, syntyy voimakas mielikuva siitä, että Terra Hyperborean sisällöllä on ollut huomattavasti suurempi itseilmaisullinen kuin musiikillinen merkitys artistille. Aivan gospel-syndrooman ("julistukselliset arvot syövät tehoa musiikilta") puolelle ei onneksi lipsuta, koska Kotkavuori on kiistatta lahjakas siinä mitä tekee ja levyn tuotantojälki on erittäin hyvää, mutta lähellä kyllä käydään. Siksi jäänkin kovasti toivomaan, että saisimme pian kuulla artistilta lisää materiaalia: sävellettyä, harkittua ja, rehellisesti sanottuna, voimakkaampaa. Kokonaisuuksia fiilistelyn sijaan. Koko kiekko huokuu viitteitä siihen että Kotkavuorelta voidaan odottaa tulevaisuudessa vielä paljon vaikuttavampaa tavaraa.
Jää keskitasolle, mutta on varsin miellyttävää kuunneltavaa - varsinkin jos ei tule verratuksi muihin saman tyylilajin teoksiin.

Jiituomas