Tenebrae-albumillaan ennenkin yhteistyötä tehneet Majdanek Waltz ja Sal Solaris lopultakin lunastavat aiempien levyjensä lupaukset. Se on erillisten instrumenttien (mm. jousia ja piano) koristelemaa drone-ambientia, jossa on paljon runonlausunnan oloisia puheosuuksia. Tyylillisesti, pois lukien pari hajanaisempaa kohtaa, se on hyvin lähellä Donisin jumalaista Alexandreia-albumia (2007), vaikka ei saavutakaan aivan sen tehoja. Tenebrae on kylmällä tavalla kaunis, ja ainakin venäjää ymmärtämättömälle siinä on jotakin etäännyttävän tehokasta.

Se on kuin seuraisi harrasta rituaalia kaukaa, hahmottaen vain kauniin rakenteen mutta ei merkityksiä tai sisältöä. Ainakin siinä muodossa se toimii kerrassaan hyvin, erityisesti aina kun piano tai viulu on vahvasti mukana kuvassa. Myös saksaksi lausuttu osuus päätösraitaa toimii, ja sen melodiatausta on hyvin kaunis, mutta se ei pääse venäjänkielisten osien intensiivisyyteen.

Hienoa ja tunnelmallista musiikkia, jossa orgaaninen soitto, hillitty koneiden käyttö ja hyvät vokaalit muodostavat kauniin kokonaisuuden. Parsta mitä olen kummaltakaan yhtyeeltä kuullut, yhdessä tai erikseen.

Jiituomas

On Tenebrae, Majdanek Waltz and Sal Solaris, who have already worked together before, finally redeem the promises made by their earlier material. It is drone ambient decorated with separate organic instruments, such as piano and strings, and with poetry-like speech segments. Style-wise, excluding a couple of moments, it comes very close to Donis’ divine Alexandreia (2007), even as it does not reach that level of perfection. Tenebrae is beautiful in a cold kind of way, and at least for a listener who does not understand Russian, it has something distancingly powerful. It is af if one would observe sacred ritual from afar, seeing just its beautiful structure, but without understanding its meaning or true content. At least as such, it works really well, particularly whenever either the piano or the violin is in a prominent position. The German-spoken parts of the ending track do work, too, and it has a nice melody in it, but it does not reach the intensity of the Russian-language parts,

Fine, emotional music where organic instruments, restrained use of machines and good vocals join together into a beautiful whole. This is the best I’ve heard from either of the bands, together or separate.

Jiituomas