Megaptera - Electronic Underground

Ruotsalaisen Megapteran toiseksi viimeiseksi jäänyt levy on suurin piirtein yhtä hilpeä kuin mustat kantensakin. Sisäkannet on sentään viitsitty koristella parilla rakeisella kuvalla kellariholveista. Kun koristelu kuitenkin täydellisesti kuvaa musiikkia niin ei kanna valittaa. Tavara on nimittäin sen verran kolkkoa että tämä ainakin epäilyksettä ansaitsee tyylinimikkeen "Death industrial".

 

Artisti: Megaptera
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Slaughter Prod.
Julkaisuvuosi: 2000
Kokonaiskesto: 61:01
Kappaleita: 8

Levy koostuu suurimmaksi osan erilaisesta huminasta, surinasta ja pörinästä ja on huomattavasti alkeellisemmin ja minimalistisemmin keinoin (lue: vähemmän sampleja, enemmän surinaa ja kolinaa) toteutettu kuin esimerkiksi kuuluisampi edeltäjänsä Curse of the Scarecrow. Kappaleet eivät (suurimmaksi osin) kuitenkaan ole missään nimessä pelkkää päämäärätöntä mölinää, vaan ne kehittyvät koko ajan eteenpäin ja pysyvät mielenkiintoisina ja myös riittävän yksilöllisinä.

Aloituskappale, kaksiosainen Electronic Underground vie kuulijan suoraan hautakammiotunnelmiin ja kehittyy koko ajan intensiivisemmäksi, kunnes kakkososassa muuttuu nopean rytmikkääksi. Megaptera Theme:llä soi häiritsevän omituinen vinkuna ja ulina (lieneekö valaan laulua?). Hypnotic Fear koostuu uhkaavista naksuvista rytmeistä kun taas lopetusraita Last Machinery voisi olla vaikka ajelu papan vanhalla traktorilla tai visiitti pannuhuoneessa. Kaiken kaikkiaan Electronic Underground onnistuu mielestäni todella hyvin luomaan ahdistavia olotiloja kuin suoraan syvältä kellarikomeroista mutta ei silti ehkä ole ihan jokamiehen heiniä. Tämä on levy, jonka tahdissa voisi olla mukava vaikka istua yksin pimeässä maan alaisessa holvissa ja odottaa, että Ne tulevat ja vievät sinut...

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot