Mira Drevon linja jatkuu siitä mihin Heavens of Lakes (2012) jäi, ja hyvä niin - olihan kyse yhdestä julkaisuvuotensa ylivoimaisesti parhaista ambient-levyistä. Islands on akustisin palasin koristeltua hienovaraista äänimaisemaa, joka on taltioitu improvisoidulla livekeikalla. Trion taustalla on vain kenttänauhoitteita maastosta, minkä tuloksena syntyy hyvin orgaaninen sointi.

Se on hiukan karkeampi kuin esim. samaa tekniikkaa hyödyntäneen Halo Manashin orgaanisissa levyissä, mutta omalla tavallaan hyvin kiehtova. Kellot ja tuuli pitävät teoksen linjassa debyyttialbumin kanssa, vaikka nyt liikutaankin ilman syntetisaattoria. Aivan Heavensin tasoinen teos ei Islands ole, mutta hieno se on silti.

Jiituomas

Mira Drevo continues from where Heavens of Lakes (2012) left off. This is good, because that one was one of the very best ambient albums of its publication year. Islands contains subtle soundscapes decorate with acoustic elements, all of it recorded during an improvisational concert. Behind the trio of music is played only field recordings, and the combination thus results in something very organic in tone. It is slightly rougher than the one present in the organic works of Halo Manash that utilized a rather similar technique, yet in its own way very fascinating. The wind and bells keep the album in line with the debut, even if it’s all now being done without a synthesizer. Island isn’t quite as good as Heavens, but it’s close enough.

Jiituomas