Freak Animalin tuoreimpiin julkaisuihin kuuluu suomalaisen Nicole 12 -yhtyeen ja yhdysvaltalaisen Taintin yhteistyön hedelmä Candyman, joka on ilmestynyt aiemmin rajoitettuna painoksena CD-r:nä. Kolme vuotta sitten nauhoitetun yhteisen materiaalin lisäksi levyllä on kummaltakin yhtyeeltä kaksi omaa esitystä vuosilta 2001 ja 2002. Molemmat artistit ovat tuttuja aiempien Freak Animal -julkaisujensa kautta.

Candyman alkaa Nicole 12:n kappaleella Terry, jonka soundit yllättävät positiivisesti. Metallisen kimeät, viiltävät analogisyntetisaattorin äänet tuovat mieleen Whitehouse- ja miksei myös joidenkin Con-Dom-julkaisujen äänimaailman. Sama linja jatkuu myös seuraavassa, ensimmäisessä yhteisessä kappaleessa. Kolmannen ja neljännen biisin, joista jälkimmäinen on Taintin käsialaa, kohdalla tyyli vaihtuu meluisammaksi. Näissä kappaleissa, joiden tyylisiä levyltä löytyy muutama muukin, itseäni häiritsee kuitenkin kappaleen selkeän rakenteen hukkuminen ja rikkoutuminen. Selvään rakenteeseen ja harkittuun sovitukseen perustuvat kappaleet, kuten kaksi ensimmäistä sekä oikeaa lauluakin sisältävä levyn nimibiisi Candyman, antavat itsestään huolellisemman, harkitumman vaikutelman. Ärsyttävään pornoelokuvasta otettuun sampleen perustuvan ja CD:n päättävän Throatfuck:in jälkeen levyltä löytyy vielä pitkä englanninkielinen puhesample, joka paljastaa mistä tämän pedofiliaan keskittyneen teemalevyn nimi Candyman tulee. Muutenkin levyllä olevat samplet pyörivät saman teeman ympärillä.

Kokonaisuudessaan levy tuntuu jakautuvan osittain kahteen eri äänimaailmaan: korkeat ja kimeät sirinät kuulostavat olevan Nicolen kontribuutio ja meluisammat äänet puolestaan Taintin panos levyn eteen. Musiikillisesti levyn onnistuneinta antia edustaa Whitehousen äänimaailmaa lähenevät kappaleet, kuten aiemmin mainittu Terry. Teemallisesti levyn on kai pedofilia teemalla tarkoitus shokeerata ja kuvottaa - siinä se kyllä onnistuu ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Levottomat puhesamplet eivät tietenkään ole ainoastaan tämän julkaisun yksinoikeus, vaan tuntuu vaivaavan voimaelektroniikka-yhtyeitä yleisemminkin. Ei ainakaan minulle mikään pakkohankinta, vaikka levyltä muutama hyvä biisi löytyykin.

Jaakko Penttinen