Ordo Rosarius Equilibrio - Do Angels Never Cry, And Heaven Never Fall?

Do Angels... on käytännössä sinkku, joka tarjoaa maistiaisena yhden raidan tulevasta, sekä kolme uutta versiota.  Itse nimiraita osoittaa, että yhtyeellä on yhä muuntautumiskykyä: Tomas Petterssonin pyrkimykset siirtyä laulavampiin vokaaleihin ovat nyt lopultakin asettuneet todella kohdalleen, ja tuloksena on eräs vaikuttavimmista ORE-kappaleista pitkään aikaan. Saman raidan akustinen versio soi sopivasti eri tavalla, enkä osaa päättää kumpi lopulta toimii hienommin.

Artisti: Ordo Rosarius Equilibrio
Formaatti: cd / lp
Levy-yhtiö: Out of Line
Julkaisuvuosi: 2010
Painos: 1000 kpl / 500 kpl
Kesto: 19:45
Kappaleita: 4 + video

Reaping the Fallen, the Second Harvest on uusintaversio debyyttialbumin lähes samannimisestä kappaleesta, päivitettynä lähemmäs OREn nykyistä tyyliä. On hienoa nähdä, että yksi minulle rakkaimmista Ordo Equilibrio-kappaleista elää yhä, mutta tulkinta jää jotenkin vaisuksi. CD-painokseen mukaan pakatussa videossa se tosin pääsee paremmin oikeuksiinsa, Fetish 23:n kauniiden kuvien korostamana. Lyhyen kiekon päättää jälleen yksi Who Stole the Sunin tulkinta, joka on ihan viihdyttävä, mutta ei oikeastaan tuo mitään uutta kappaleeseen.

Välipalahan tämä levy on vain, mutta maukas sellainen.

Jiituomas
Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Do Angels... is effectively a single, containing one taster of things to come, and three new versions. The title track shows that the band still has the ability to change and evolve: Tomas Pettersson’s aspirations to move towards a more singing style have finally borne true fruit, and the result is one of the most impressive ORE songs in a long time. Its acoustic version is suitably different, and I find it impossible to decide which one is better.

Reaping the Fallen, the Second Harvest is a new take on the debut album’s track with a very similar name, updated to match the band’s current style. it is nice to see that one of the dearest Ordo Equilibrio tracks to me still lives on, but the new interpretation does not seem to reach its full potential. Accompanied by the video included on the cd edition, it does reach much higher somehow, being emphasized by the beautiful imagery of Fetish 23. the short disc ends with yet another take on Who Stole the Sun, which is entertaining, but does not really bring anything new into it.

This is, to be honest, just a snack. A tasty one, though.

Jiituomas