Stefan Österjö & Natasha Barrett - Black Bile Extempore

Erittäin tyylikkäästi paketoitu Black Bile Extempore on elektroakustiikkateosten kokoelma, jonka pohjana on John Dowlandin luuttuteos Can she excuse my wrongs? vuodelta 1597. Toteuttamassa monipuolista versiointia on kaksi muusikkoa, säveltäjä Natasha Barrett ja kitaristi Stefan Östersjö. Alkuperäisteoksesta sekä soitetaan uskollisia osuuksia että sitä hajotetaan ja uudelleenmuokataan, eikä aina ole selvää, kumpaa tekevät koneet, kumpaa kitara. Albumin monella tavalla tiivistää heti sen aloituskappale, Deconstructing Dowland, 9-minuuttinen katkonaisen alttokitaran ja taukojen vuoropuhelu, jonka taustalla liikkuu hienoa minimalistista elektroniikkaa. Se on muutamalla ensimmäisellä kuuntelulla hyvin helppo ohittaa, mutta paljastuu huolellisemmassa tarkkailussa todella monisyiseksi ja kekseliääksi.

Artisti: Stefan Österjö & Natasha Barrett
Formaatti: cd
Levy-yhtiö: Elektron
Julkaisuvuosi: 2009
Kesto: 63:17
Kappaleita: 13

Näin on myös usein jatkossakin: Taustan koneet peilaavat hienolla tavalla kitaran teemoja, nostaen kokonaisuuden paljon tavallisia dekonstruktio-elektroakustiikkateoksia kiehtovammaksi. Helppoa lähestyttävää Black Bile Extempore ei missään tapauksessa ole - on todennäköistä että kuulija vierasta ainakin jotakin sen palasista. Ja osa kappaleista on aivan liian hajanaisia - varsinkin Clear Fires, jonka kaltaisia raitoja on kuultu niin vapaassa jazzissa kuin kitara-industrialissakin jo aivan riittämiin. Levyn ehdottomasti vahvimmat hetket keskittyvät kahteen Barrettin yksin säveltämään kappaleeseen, eli edellä mainittuun avausraitaan ja Where shadows do for bodies stand -raitaan, joka on kuin kokoelma pieniä teoksia, joissa kone täydentää kitaraa. Molemmissa on sävelletyn kokonaisuuden tuntu, joka osittain puuttuu yhdessä esitettyjen kappaleiden kohdalla. Muutama niistäkin, varsinkin lähes akustista noisea oleva Ornament is nurse of pride, on kyllä ehdottoman kiinnostavaa kuunneltavaa.

Itse äänimaailman rakenne on kauttaaltaan hieno, ja koneet ja kitara pelaavat saumatta yhteen. Tuotantojälki on Elektronin vakiotasoa, eli loistava. Äänet tulevat läpi niin kirkkaina ja puhtaina kuin ansaitsevatkin. Silti liian usein pakettia vaivaa tyypillinen elektroakustiikan "tehdään katkonaista, koska se on taiteellisempaa" -kuorma. Tilannetta onneksi tasapainottavat osuudet, joissa artisti soittavat Dowlandin alkuperäistä sille uskollisella tavalla, niin että kokonaisuus sen avulla pysyy riittävän eheänä. Se, että tuntee alkuteoksen, toki myös helpottaa paljon tästä levystä nauttimista.

Hankala, haastava, kunnioittava, kiehtova, monella tapaa hieno mutta myös rasittava teoskokonaisuus. Vaativan elektroakustiikan ystäville, sekä sellaisille kokeellisen musiikin harrastajille, joita huolella toteutettu outous erittäin ennakkoluulottomasti miellyttää.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

The very stylishly packed Black Bile Extempore is a set of electro-acoustic works, based on John Dowland’s lute piece Can she excuse my wrongs? from the year 1597. Actualizing this multi-perspective re-processing are two musicians: composer Natasha Barrett and guitarist Stefan Östersjö. Parts and elements from the original are both faithfully played and radically re-worked, and it’s not always that obvious which is done by the machines, which by the guitar. The album is effectively summarized by its opening track, Deconstructing Dowland, a nine-minute dialogue between a discontinuous alto guitar and its momentary pauses, behind which move wonderful minimalist electronics. It is very easy to skip on the first few listens, but under a closer inspection, it is revealed as incredibly complex and clever.

This also true of the tracks which follow: The machines in the background wonderfully mirror the themes played by the guitar, raising the whole thing far above typical electro-acoustic deconstruction works in the way it fascinates. Black Bile Extempore is certainly not easy to approach - it is very likely that every listener will find something to dislike on it. And some of the songs are way too splintered - especially Clear Fires, the likes of which have already been heard way too much in both free jazz and guitar-based industrial. The definitely strongest moments on the album are the two tracks composed by Barrett alone, the aforementioned opening piece and Where shadows do for bodies stand, which is like a collection of smaller works, in which the machines perfect the guitarwork. They both carry the feel of truly pre-composed works, which is somewhat missing from the jointly created tracks. Some of those, too, particularly Ornament is nurse of pride, are also definitely interesting to listen to.

The structure of the sound-world itself is fine all the way through, and the guitar and the machines play seamlessly together. The production quality is of the average Elektron level, i.e. perfect. All sounds come through just as pure as clean as they deserve to. Yet far too often the album suffers from the typical flaw of electro-acoustics: "Let’s break continuity, because that will make it more artistic." This is luckily balanced by the parts where the artists play Dowland in a manner faithful to the original, making the record stay as an interesting whole. Knowing the original does, of course, make it a lot easier to enjoy this album.

Recommended for friends of demanding electro-acoustics, as well as those fans of experimental music, who very open-mindedly and without prejudice enjoy weird stuff that has been very carefully executed.

Jiituomas