Quaternitylla Sabbath Assembly on siirtynyt osittain omiin teksteihin, Prosessikirkon suoran siteeraamisen sijasta. Samat vaikutteet ovat silti yhä vahvasti mukana. Tyylillisesti keskitytään vielä entistäkin enemmän folkiin, eikä mukana ole yhtäkään edellisten albumien seassa löytynyttä 60-luvun gospelin oloista raitaa. Metallivaikutteita on sen sijaan hiukan enemmän, varsinkin raskaalla raidalla I, Satan.

Tuloksena on jotakin, joka on hiukan vähemmän ovelaa kuin edelliset albumit - helpommin lähestyttävää, mutta samalla myös jossakin määrin vähemmän omaperäistä, vähemmän radikaalia. Hienoisen poikkeuksen muodostaa 18-minuuttinen The Four Horsemen, jossa on yhä aiempien albumien rituaalista tuntua. Laulu ja lausutut tekstit (mukana mm. Hexvesselin Mat McNerney ja Marja Konttinen) vuorottelevat siinä sujuvasti, mutta kiinnostavuudestaan huolimatta sekään ei nouse edes loistavan Ye Are Godsin (2012) heikompien osuuksien tasolle.

Jiituomas

On Quaternity, Sabbath Assembly has partially moved to using its own lyrics instead of just quoting those of the Process Church. Yet the same influences remain strongly in place. The music is even more folk-focused, and no tracks in the vein of the 60’s gospel that was present in the previous albums is found this time. Metal influences, however, are a bit more present, especially on the heavier track I, Satan. The result of all this is something that is a bit less clever than previous works - easier to approach, but also in some sense less original, less radical. A slight exception to this is the 18-minute The Four Horsemen, which still carries the ritual feel seen before. Singing and spoken texts (including guests like Hexvessel’s Mat McNerney and Marja Konttinen) take turns on it very effectively, but despite being interesting, it’s not close in quality to even the weakest parts of the brilliant Ye Are Gods (2012).

Jiituomas