Phosphorescent on ennen muuta taidelevy. Se on käsittämättömän vaikeasti lähestyttävä, lukuun ottamatta pari selvää hittiään sen alussa ja lopussa. Tyylillisesti levystä voi sanoa sen olevan industrialia ja/tai post-industrialia, ei oikeastaan muuta. Kappaleilla ei ole selkeää tyylillistä yhtenäisyyttä, ainoana yhteisenä palasena ovat samat fraasit toistumassa siellä täällä. Seassa on pari aivan kamalaa luomusta, erityisesti loppupäässä yhtäkkiä hyökkäävä kitara-elektrobiisi Hypnotized.

Silti Bruce LaFountain lukuisine avustajineen (mm. alaa seuraaville varmasti hyvin tutut Karl Blake ja John Murhpy) ovat tehneet Phosphorescentista kiehtovan kokonaisuuden. Vaikka levystä ei pitäisikään, se huokuu asioita joihin korva tarttuu, ja joita jää sitten miettimään niin tehokkaasti että albumi palaa toistuvasti takaisin kuunneltavaksi uusien löytöjen toivossa. Myös sen hitit ovat näppäriä. Alussa on perinteinen "runo ja taustaa" -biisi Honeybees Arrive, joka toimii yllättävän hyvin Blaken äänen ja tekstin surrealistisuuden yhdistelmän voimalla. Siitäkin olisi tosin ehkä voinut jättää hiukan ylimääräistä kikkailua pois. Suurin tärppi on silti levyn lopussa, Psychic TV:ltä lainatun loopin pohjalta koottu hypnoottinen Under the Paw joka yksinään jo oli ainakin minulle koko kiekon hinnan arvoinen. Kokonaisuutena levy jättää silti hyvin oudon olon. Sen potentiaalin voi todella vahvasti aistia, ja sitä hakee, mutta ei voi olla varma onko jonkin nerokaan vai jonkin vain todella teennäisen äärellä. Yritän yhä kovasti löytää perusteita kallistua myönteiseen suuntaan.

Erittäin mielenkiintoinen ja vaativa, mutta ei välttämättä erityisen viihdyttävä kokemus. Suhtautukaa varauksella, ja jos saatte käsiinne antakaa sille tarpeeksi aikaa. Tämä ei aukene ensikuulemalta.

Jiituomas