Transkaakon pienipainoksinen levy on aikanaan tehty taustamusiikiksi Nautelankosken museon näyttelyyn. Nyt sen julkaissut levy-yhtiö on alkanut jakaa albumia ladattavaksi suoraan sivuiltaan, joten on erittäin aiheellista tutustua tarkemmin tähän suomalaisen folkin historian merkkiteokseen.

Levyn materiaali on tyyleiltään hyvin vaihtelevaa, vaikka pysyykin (juuri ja juuri) post-kansanmusiikin rajojen sisällä. Materiaalista pahaiten toimivia osia ovat folk-henkisimmät teokset kuten Kuva Käännetty Seinään Päin ja Kohta Jo Nousenkin. Heikoiten aikaa ovat sen sijaan kestäneet levyn kokeellisemmat raidat, erityisesti Luumylly:n kaksi osaa, sekä liian tavalliselta kuulostava Patakurko, joka tosin svengaaa viihdyttävästi. Albumilla on myös useita hitaitaa äänimaisemia, joista varsinkin Portin Vartija vedonnee esim. Ulf Söderbergin rauhaisamman tuotannon ystäviin, sekä kolme Kiitu-sarjassa olevaa valssia jotka ovat kaikki eri instrumentein soitettuja, ja niissä on lisukkeina luonnonääniä.
Monen neofolk-artistin tapaan myös Transkaakolla on painopiste selvästi tulkinnallisuudessa, jota suositaan selvästi enemmän kuin puhdasta soittoa tai kokonaan yhteen hiileen puhaltavia melodioita. Ehkä juuri siksi Kiveen Veistetystä jää aika puolinainen maku. Levyllä on paljon hyvää ja kekseliästä, mutta se jättää tyhjän maun suuhun. Tuntuu kuin materiaalin potentiaalista olisi käytetty vain murto-osa - erityisesti jos sitä vertaa samana vuonna julkaistuun Tenhin ensimmäiseen kokopitkään. Silti kyseessä on erittäin tärkeä tutustumiskohde kaikille kotimaisen folkin ja post-kansanmusiikin ystäville, niin paljon hyvää - ja omaperäistä - seassa on.

Hiukan yliarvostettu, mutta silti mielenkiintoinen.

Jiituomas