Kotimainen Umbrose tarjoaa efektikorosteista, melodista konemaisemamusiikkia, jossa mukana on myös perinteisiä soittimia. Kokonaisuus on sekava, tavalla joka jättää kuulijan pohtimaan mitä oikeastaan on haettu. Elementtejä on paljon, soundi hyvin keinotekoisella tavalla ohuehko ja melodiat varsin yksinkertaisia. Näistä syistä johtuen lisäelementtien kirjo tuntuu pikemminkin päälleliimatulta kuin yhtenäiseksi kokemukseksi sävelletyltä.

Vaikutteita on selvästi paljon, mutta selkeimmäksi vertailukohdaksi muodostuu venäläinen Eonic, sekä tyyliltään etä musiikilliselta epätasaisuudeltaan. Final Nights sisältää useita hyviä hetkiä, mutta enemmistö siitä on vaihteluistaan huolimatta tasapaksua ja mielenkiinnotonta, aina The Crying Maskin Nightsatan- ja Goblin- henkiseen horror-syntsaan asti. Lopulliseksi mielikuvaksi jää, että yrittäessään mahduttaa mukaan liikaa, yhtye on tuottanut hyvistä aineksistaan liian vähän.

Jiituomas

Finnish Umbrose provides effect-accentuated, melodic machine soundscape music, into which are also embedded traditional instruments. The whole is confusing, in a manner that leaves the listener to ponder what exactly has been sought. There are many elements, the tone is thin in a very artificial-seeming way, and the melodies quite simple. Because of these reasons, what extra elements are added feel more pasted-upon than like intended parts of a holistic composition. Umbrose appears to have plenty of influences, but for me it was most akin to the Russian Eonic, in both style and the unstable quality of the music. Final Nights has many good moments, but most of it is, despite variation, bland and uninteresting, up until The Crying Mask’s Nightsatan and Goblin spirited horror synths. As the final image, the record leaves an idea that in trying to fit in too much, the band has produced from their good parts a lot less than they could have.

Jiituomas