Verde - Kärmes

Verden jo ties kuinka mones levy on samaa luovaa hulluutta kuin aiemmatkin. Mika Rintalalta seurueineen voi odottaa jo aivan mitä tahansa, mutta aina huolella loppuun asti hiottuna. Kärmes on sekalaista häröilyä sellaisessa formaatissa, ettei hetkeksikään tule olo, että jokin olisi puolihuolimatonta heittelyä. Alun täyteläisistä "kärmes"-jupinoista siirrytään suoraan hienoon, aaltoilevaan droneiluun (Yhdysputki). Siitä mennään mm. ärsyttävään avaruusfunkkiin lasten äänillä (Katos), todella upeaan hiukan varioivaan perusdroneen (Ranikkalan aurinkomatkat), hallittuun sekavuuteen, kitara- & koneoutouteen, ja latinohenkiseen erittäin ahdistavaan jatsiin (Kukkabasso).

Artisti: Verde
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Karkia Mistika / Ruma Puulaaki / Zum Teufel
Julkaisuvuosi: 2009
Kesto: 61:10
Kappaleita: 9

Koko paketissa on vahvasti 70-luvun sekavan kokeellisuuden leima, sellainen joka pitää huomioida arvostaakseen Verden puuhia. Toisaalta, jos sitä arvostaa, hahmottaa kuinka nerokkaasti genren konventioiden sisällä koko ajan liikutaan. Paloja jazzin vapautta, industrialin rikkovuutta ja Verden aivan omaa pidättelemättömyyttä. Kaikki hienosti toteutettuna, Rintalan valtavan upein eläinkuvin varustetuilla kansilla.

Vaikeaahan tästä on musiikkina pitää (poislukien upea Menos (Menosen Tekninen Vesi), joka on kiistattoman mahtava), mutta äärettömän hyvää tavaraa se on silti. Taide tarvitsee aina virheettömästi suoritettua, täydellisesti alkuperäisidean esiin tuovasti tuotettua luovaa hulluutta. Tämä on juuri sitä, aivan parhaimmillaan.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Verde’s who-knows-how-manyeth album is of the same creative madness mold as all the previous ones. From Mika Rintala and his associates, one can expect absolutely anything, but always polished to a perfection. Kärmes is diverse weirdness in a manner which gives the strong impression that nothing on it has been just semi-consciously tossed in. From the robust "kärmes" -gruntings at the beginning it moves to fine, wavy droning (Yhdysputki). After that we hear things like annoying space funk with the voices of children (Katos), really gorgeous, slightly varying drone (Ranikkalan aurinkomatkat), controlled confusion, strange guitar and machines, and oppressive Latino-style jazz (Kukkabasso). The whole thing strongly carries the feel of 70’s chaotic experimentalism, and one has to take that into account in order to really be able to appreciate what Verde does. If one does recognize that, however, it is easy to see just how cleverly the band plays within those borders. Bits and pieces of jazz’ freedom, industrial’s barrier-breaking and Verde’s own no-holds-barred attitude. All of that produced well, and covered in Rintala’s own gorgeous animal photography.

This is, to be frank, stuff that is quite hard to like as music (excluding the gorgeous Menos (Menosen Tekninen Vesi), which is just awesome), yet its nevertheless very good. Art needs such perfectly executed creative madness, in which it’s obvious that the original idea has indeed brought to light as planned. This is precisely that, at its best.

Jiituomas