Tämä todella tuhti paketti sisältää parhaita paloja neljältä Verden keikalta vuosien varrelta. Ensimmäinen niistä on Tampereelta vuodelta 2000, soittamassa Elo, Majaluoma, Rintala ja Rättö. Se on hidasta ja rauhaisaa tavaraa, pienin rumpurytmein ja vaimein puhein jotka kuulostavat oudoilta mutta sopivat silti pakettiin niin hyvin että en osannut ensialkuun sanoa olivatko ne osa esitystä vai taustahälyä (ilmeisesti kuitenkin lähinnä jälkimmäistä). Melodiat ovat hyvin maalailevia ja haikean kauniita, ja niitä korostetaan näppärillä lisäelementeillä (esim. lapsilauma joka vuoroin laulaa, vuoroin hälisee).

Materiaali on kaukana Verden tuoreemmasta, radikaalimmasta linjasta, mutta on silti rehellisen outoa. Yhtä aikaa huomaa jalkansa taputtavan tahtia ja päänsä ihmettelevän mitä hiivattia lavalla oikein tehdään. Keikan hieno fiilis välittyy mainiosti, aina lopun (latteisiin) aplodeihin saakka.

Toisena tuleva konsertti on aivan eri maaperää ja miehitystä (Rintala, Laiho, Sauros), nauhoitettuna Helsingin Taidepalatsista keväältä 2003. Se on selvästi koneisempi, ja yleisö mitä ilmeisemmin huomattavasti vihkiintyneempää kokeilullisen musiikin kuunteluun. Alku on hitaan hypnoottinen, ja siihen lisätään hiljalleen ulinaa ja riitasointuja jotka sitten muokkautuvat osaksi kokonaisuutta. Lopulta päälle tulee myös Yrjänä Sauroksen lausumaa runotekstiä, propagandaa joka pakottaa yleisön regoimaan. Keikan ensimmäiset 15 minuuttia (levyllä raitana numero 6) ovat puhdasta asenteellisen taidemusiikin juhlaa. Harva industrial-aktikaan pystyy tarjoamaan yhtä "industrialia" tunnelmaa. Aivan samalle teholle ei enää myöhemmin päästä, mutta on sanottava että koko keikka on kyllä todella tiukkaa tavaraa. Välillä, mm. "Unfathomable" sanan lausuntaharjoituksissa, käydään todella lähellä Einstürzende Neubautenin Haus der Lüge-levyn soundeja, välillä liikutaan täysin oudolla maaperällä saksofonin sooloillessa puheiden välissä ja koneiden pulputtaesssa ja rutistessa takana. Ja lopun messu eväille on kaikessa maanisessa surrealistisuudessaan kuin piste ison i:n päälle.

Kakkoslevyn molemmat konsertit on esitetty tiimillä Jyrki Laiho - Mika Rintala. Ensin on Mikkeli heinäkuulta 2003, sitten Pori heinäkuulta 2002. Mikkelin tunnelma on levyn ylivoimaisesti painostavin.

Synkkää, sykkivää konetta ja ulvovaa särinää sen päällä. Siinä missä Helsingissä oltiin hyökyvän taide-avantgarden puolella ollaan nyt lähdetty Faust-maisen jyrinän puolelle. Mukana on kevyempiäkin ääniä, mutta vain osana teemaa. Pitemmälle ehdittäessä kitara tulee normaalimmaksi, ja tunnelma hiljalleen kevenee, mutta palaa lopulta taas takaisin surinaan ja ahdistavuuteen. Seassa on ihastuttavia palasia, yksi muistuttaa John Carpenterin soundtrackeja, toinen Neubautenin Yu-Gung:ia, jne.

Porissa aloitetaan viidellä minuutilla kevyttä kitaransoittoa, ja sitten hypätään yllättäen suoraan retro-surinaan. En tiedä mikä kone on kyseessä (koko levylle olisi tehnyt todella hyvää kattava käytettyjen instrumenttien lista) mutta ääni kuulostaa kovasti Rintalan legendaariselta soivalta kirjahyllyltä. Tahti kiihtyy ja kiihtyy, äänikenttä laajenee ja laajenee, ja yhtäkkiä ollaankin suorassa muutaman yksinkertaisen piipityksen ja vinkunan tykityksessä. Sitten mennään taas toisaalle, Hendrix-henkiseen kitarajammailuun, sitten feedback-ulvotukseen, ja niin edelleen. Lopulta päädytään levyn viimeiseen raitaan, jossa kaikki osuudessa kuullut ideat ikään kuin niputetaan yhteen, ja sen kautta hiukan turhankin hajanaiselta tuntunut Porin valikoima muuttuu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Sekä Helsingin että Mikkelin upeat keikat olisivat yksinäänkin olleet julkaisemisen arvoisia, mutta saavat hienon täydennyksen Porin ja nääswillen osuuksista. Kaikki neljä tuovat hyvää kontrastia toisilleen, ja ennen kaikkea kertovat siitä valtavasta laajuudesta jonka Mika Rintalan sävellystuotanto kattaa. Tähän mittaan (neljä keikkaa, lähes 160 min tavaraa) saatettuna Verden Live ei ole enää vain taltiointi, pikemminkin kulttuuriteko. Ei muuta kuin volume tarpeeksi korkealle ja nauttimaan "oi jospa oisin saanut olla mukana" -fiiliksistä.

Jiituomas