Verden yhdestoista albumi on hieman vähemmän täynnä luovaa hulluutta kuin muutama edeltäjänsä. Se on ensikuulemalta "pelkkä" paluu Ektroverden riveissä tehtyyn vanhaan jazz-kokeilullisuuteen. kyseessä on kuitenkin aivan puhdas harha, sillä Vuoronumero on tosiasiassa nerokas sekoitus helppoja kevyitä soitinkuvioita ja erittäin vaativia koneellisia taustoja.

Puhtaimmillaan yhdistelmä toimii kappaleessa Plussakortti, jossa soljuvan, koko ajan kiihtyvän jammailun takana pauhaa synkkä rytminen konevalli jonka kuulija alkaa hiljalleen hahmottaa biisin kehittyessä eteenpäin. Selkeästi esillä olevien ei-perinteisten instrumenttien erottuvuus on albumilla entistä vähäisempää, mutta silloin kun niitä käytetään on jälki erinomaista. Tästä paras esimerkki on puhetta ja pieniä ääniä melodiakaariin yhdistelevä aivan loistava nimikappale. Pintakuvioista huolimatta ei hallitseva tavallinen soitto pääse häiritsemään levyllä kertaakaan, kuten ikävästi kävi heikoksi jääneellä Huge-albumilla. Yhtenä oleellisena elementtinä on myös kappaleiden jatkuva kehittyminen kauniista kohti synkempiä sävyjä, yksi kerrallaan, ilman että siitä tulisi minkäänlaista toiston tuntua. Ja hyvää noiseakin on mahtunut mukaan levyn loppupuolelle ihan kivasti. Herra Rintala on laajan avustajajoukkonsa kanssa onnistunut jälleen kerran luomaan selkeän merkkiteoksen joka ei ehkä aukea pahimmille puristeille, mutta kiehtonee niitä joiden käsitys "kokeellisesta musiikista" on hiukankin laajempi. Se heiluu jatkuvasti ärsyttävän ja upean rajamailla, ja tulee jakamaan mielipiteitä. Itselleni se jäi kirkkaasti jälkimmäisen puolelle.

Todella vaikea, todella haastava ja todella palkitseva levy.

Jiituomas