Nokialainen Verde, alias Mika Rintala, alkaa olla jo instituutio suomalaisen kokeellisen musiikin kentällä. Ainakin mies julkaisee levyjä sellaiseen tahtiin että perässä pysyminen on jo pieni uroteko sinällään. Levyistä ei myös koskaan voi tietää mitä saa, koska tuotanto on hyvin vaihtelevaa. Nyt Verde on tehnyt kollaboraatiolevyn yhdessä Pekka Perä-Takalan (mm. Gelsomina) Clay Figure-projektin kanssa. Levy on nimeltään Kalliopora ja se on pakattu kansiin joiden häröys, etenkin sisäkansissa komeileva laama, antaa hieman esimakua sisällöstä.

Levyä hallitsevat (Perä-Takalan) rauhallinen, ja joskus hyvinkin levoton, kitarointi, sekä (Rintalan) lievästi sanottuna kosmiset syntikkamelodiat. Sitovana taustana on usein konkreettista äänimaisemaa. Lopputuloksena on hysteerisen villejä tunnelmia jotka tuovat mieleen lapsuuden pahvianimaatiot - lähes jatkuvasti tuntuu siltä kuin olisi tripillä Kössi Kenguru-maassa, ja itseään aikuisena ja tervejärkisenä pitävä kuuntelija voi välillä joutua nipistämään itseään jotta muistaa olevansa yhä tässä todellisuudessa (jos on). Kitarat toimivat usein tasapainottavana tekijänä - juuri kun homma alkaa mennä aivan yli ja ollaan jo matkalla tapaamaan Anselmi Avaaruusapinaa, kitarointi palauttaa hieman lähemmäs maata.

Häröydestään huolimatta levy on kiitettävän tasainen sekä tyylillisesti että laadullisesti. Pari kappaletta kuitenkin erottuu joukosta, hauskaa kyllä nimenomaan Verden ja Clay Figuren sooloraidat (vaikka niitä ei kyllä soolokappaleiksi voisi tunnistaa. Terä ja talttasarja (Verde) yhdistää todella hienosti säriseviä looppeja ja kosmisia melodioita, Polttoainekanisteri (Clay Figure) puolestaan sisältää varmaan levyn häiriintyneimmät syntikat, enkä ole varma haluanko tietää mitä Perä-Takala tekee raidan alussa ulvovalle koiralle.

Vaikka kitarat ja muut elementit eivät aina ole ihan täydessä yhteispelissä, täytyy lopulta todeta että Kalliopora on ainutlaatuisella tavalla yhtenäinen, voimakas ja ennen kaikkea friikki levy. En kuitenkaan suosittele sitä huumorintajuttomille, heikkohermoisille tai epätasapainoisille kuuntelijoille.

Jiohn Björkman